Suomen Rautatiemuseo
Hyvinkäänkatu 9
05800 Hyvinkää

Valtterin nimipäivä

Päivämäärä: 
29.01.2023

Valtterin päivää vietetään Suomen Rautatiemuseossa sunnuntaina 29.1.2023. Nimipäivän kunniaksi ohjelmassa on veturiesittelyjä sekä yleisöopastus Perinnejuna Valtteriin. Kierroksen aikana tutustutaan Perinnejuna Valtterin kolmannen luokan matkustajavaunuun, kahvilavaunuun sekä konduktöörivaunuun.

Yleisöopastus alkaa klo 13 museon aulasta. Mukaan pääsee museon sisäänpääsymaksulla tai Museokortilla. Kierrokselle mahtuu max. 25 osallistujaa ja se kestää noin puoli tuntia. Perinnejunaan pääsee vain portaita pitkin, joten juna ei ole esteetön.

Aktiiviaikanaan vetureita käyttäneet veturinkuljettajat esittelevät näyttelyhallissa museon dieselvetureita, Dr13 ja Dv16, noin klo 12.30 alkaen. Vetureiden ohjaamoihin ei ole esteetöntä pääsyä.

Perinnejuna Valtteri on VR:n ja Suomen Rautatiemuseon yhteistyössä Suomen rautateiden 150-vuotisjuhlavuodeksi 2012 kunnostama junakokonaisuus. Valtterissa on neljä entisöityä puurakenteista vaunua. Junan kokoonpanoon kuuluu entinen Ahlström-yhtiön pääjohtajan salonkivaunu, kolmannen luokan matkustajavaunu, yhdistetty matkustaja- ja kahvilavaunu sekä yhdistetty matkustaja- ja konduktöörivaunu.

Perinnejuna on saanut nimensä salonkivaunun entisen käyttäjän, Walter Ahlströmin mukaan. Vanhin vaunu on salonkivaunu 1920-luvulta. Kolme muuta matkustajavaunua on kunnostettu 1940–1970-lukujen tyyliin. Suomen Rautatiemuseo vastasi junan kunnostustyötä pohjustaneesta tutkimustyöstä.

Kuva: Sanna Laakso, Suomen Rautatiemuseo.

Lapsi ja aikuinen istuvat Perinnejuna Valtterin sinisillä penkeillä.