Suomen Rautatiemuseo
Hyvinkäänkatu 9
05800 Hyvinkää

Uusi näyttelyhalli vauhdittaa Suomen Rautatiemuseon uudistumista

Suomen Rautatiemuseon perusnäyttely harppaa tänä kesänä aimo askeleen eteenpäin. Näyttelyuudistuksen mittavin hanke on juuri valmistunut näyttelyhalli, mikä antaa myös uuden kodin perinnejuna Valtterille. Halli avautuu museovieraille Rautatiemuseopäivänä 11.8.

Uusi, 564 neliömetrin laajuinen näyttelyhalli on ensimmäinen Suomessa vuonna 2013 tehty museolaajennus. Pääosan uudesta rakennuksesta täyttää perinnejuna Valtteri, joka saapui Hyvinkäälle Kouvolasta. Valtterin vaunusto käsittää vuonna 1927 valmistuneen salonkivaunun sekä 1940-, 50- ja 70-lukujen asuun entisöidyt matkustajavaunut.

Laajennuksen myötä Suomen Rautatiemuseon näyttelyhallit ovat saaneet esimerkiksi uuden, energiatehokkaan valaistuksen. Syksyllä museovieraita palvellaan myös uusin, valaistuin näyttelytekstein.

”Haluamme tarjota paremman kävijäelämyksen läheltä ja kaukaa saapuville museovieraille uudistamalla museon näyttelyilmettä kokonaisvaltaisesti. Samalla voimme taata kokoelmiemme säilytyksen asianmukaisissa olosuhteissa. Museon henkilöstön näkökulmasta tämä on ollut valtava ponnistus ja on hienoa nähdä suunnitelmien siirtyvän vihdoin paperilta todellisuudeksi”, kertoo vt. museonjohtaja Elina Holopainen.

Näyttelylaajennuksen on suunnitellut arkkitehti Heli Javanainen Arkit Oy:stä ja rakennustyöstä vastasi Rakennus Oy Seppo Turunen.

Javanainen on tehnyt yhteistyötä Suomen Rautatiemuseon kanssa opiskeluajoistaan lähtien, jolloin hän laati museon tarpeisiin ja kokonaisuuteen perustuvan kehittämissuunnitelman sekä uudisti näyttelykokonaisuutta.

”Olen iloinen siitä, että olemme yhdessä Suomen Rautatiemuseon kanssa saaneet aikaan loistavat näyttelypuitteet. Museolla on vauhti päällä ja halua kehittyä määrätietoisesti eteenpäin, mikä on hienoa Hyvinkäänkin kannalta”, Javanainen korostaa.


Perinnejuna Valtteri sai kodin uudesta näyttelyhallista.