Itse tehtyinä ne olisivat vaatineet huomattavasti työaikaa. Tämä helpotti mallien rakentamista ja piti innostusta yllä. Jotkut kerholaiset tekivät 1970-luvulla vaunumalleja valamalla niitä epoksista ja uretaanista silikonimuottiin ja myivät sitten näitä rakennussarjoina kerholaisille. Nyt sai vaunuja jo nopeasti ja halvalla. Tästä alkoi oikeastaan suomalainen pienoisrautatieharrastus uudelleen.
Ulkomailtakin saattoi hankkia melkein mitä vaan mitä itserakentelussa tarvitsi. Tavaraa tilattiin postitse tai sitten käytiin joukolla ulkomaisilla alan messuilla, joissa oli esillä monia tuotteita ja tietysti aina alan viimeisimmät uutuudet.
Tämän positiivisen kehityksen tuloksena syntyi vuonna 1984 ensimmäinen suomalainen pelkästään pienoisrautateistä kertova lehti – JUNAT-lehti –, jonka synnyttämisessä ja tekemisessä sain olla mukana yhdessä monen muun kaverini kanssa. Samoihin aikoihin alkoi ilmestyä myös Pienoismalli-lehti, jossa oli silloin tällöin artikkeleita pienoisjunailusta.
Samalla alettiin pitää myös "Pienoisrautatiepäiviä", suomalaisen pienoisrautatien vuotuisia messuja. Niitä järjestivät pienoisrautatiekerhot eri puolilla Suomea ja niissä myös eri kerhot ja yksityiset harrastajat saattoivat esitellä ratojaan ja mallejaan. Pienoisrautatiepäiviä järjestetään edelleen ja niiden rinnalle on tullut myös jokavuotinen Pienoisrautatiekerhon ja Suomen Rautatiemuseon joulunäyttely Helsingin rautatieasemalla. Olen käynyt tietysti näissä jokaisessa ja näyttelyt ovat kyllä pienoisrautatieharrastajalle pakollinen tapahtuma. Siellä ei ainoastaan kuule viimeisimmistä uutuuksista, vaan se on myös oivallinen kaikkien harrastajien tapaamispaikka, missä vaihdetaan niin hyvät kuin huonotkin kuulumiset.