Pienten junien maailmasta

Näyttely esittelee isojen junien rinnalla pienoismalleja ja pienoisrautateitä sekä leikkijunia.
Pienoismalleja jo 200 vuotta
Mittakaavat
Maailmanlaajuinen harrastus
Valmistajat

19.05.2005 - 07.05.2006

Pienten junien maailmasta

Käsityksemme pienoisjunista tai pienoisrautatiestä on monesti pieni rataympyrä lattialla ja siinä hurjasti ympyrää kulkeva veturi ja kaksi vaunua. Radan ympärillä on isä ja poika, yhtä innokkaan näköisinä. Mutta oikea pienoisrautatieharrastus on
JOTAIN AIVAN MUUTA.

"Syntyessäni vuoden 1948 lopulla en tiennyt, että tulevassa elämässäni olen kiinnostunut rautateistä, rautatien historiasta ja että minusta tulee pienoisrautatieharrastaja."
Rautatieharrastajan tarina


Suomen Rautatiemuseo
Hyvinkäänkatu 9, 05800 Hyvinkää
http://www.rautatiemuseo.fi/
Näyttely tehtiin Suomen Rautatiemuseon kesänäyttelyksi 2005. Erilaisia malleja näyttelyssä on esillä noin 500 kpl.

Suunnittelu ja sisältö: Matti Bergström, Leila Herranen, Elina Holopainen
Esinekonservointi: Iiro Niemi
Graafikko: Satu Paakkala

Kiitämme kaikkia henkilöitä, jotka ovat avustaneet näyttelyn toteuttamisessa ja erityisesti monia yksityisiä henkilöitä, jotka ovat lainanneet esineitä kokoelmistaan.