Eikä se ollut mikä tahansa junarata, vaan siinä oli kaksi junaa – matkustajajuna ja tavarajuna. Ratakiskoja oli niin paljon, että rata täytti koko olohuoneemme. Kaiken lisäksi isä oli itse tehnyt vanerista hienon asemarakennuksen, jossa oli valaistus, ja hienon maantietasoristeyksen, jonka puomit nousivat ja laskivat pienestä veivistä veivattaessa aivan kuin oikealla asemallakin, missä kävin mummuni kanssa ihailemassa ohikiitävää "Ukko-Pekan" vetämää pikajunaa tai hidasta tavaraliikenteen päivystäjäveturia. Eikä siinä vielä kaikki. Rataan kuului myös semafoori, joka voitiin erillisestä kammesta asettaa "aja" tai "seis" –asentoon aivan kuin oikeakin semafoori. Mahtavaa, tällaista ei ollut kellään muulla.
Muutamaa vuotta myöhemmin, kun olin jo kansakoulun alaluokilla, sain jälleen jouluna uuden junan – sähköjunan. Se oli tietysti Märklin. Sekin oli heti enemmän kuin peruspakkaus: lisäkiskoja oli runsaasti ja vaihteitakin oli kaksi. Siinä oli yksi pieni höyryveturi, kaksi peltistä matkustajavaunua ja useita tavaravaunuja.
Ehkä se, että nämä ensimmäiset pienoisratani olivat enemmän kuin vain se tavallinen peruspakkauksen ympyrä, saivat kiinnostukseni syvenemään pienoisrautateitä kohtaan.
Suomenkin kauppoihin oli tullut jo 1950-luvun alussa pienoisrautateitä, ensin Märkliniä ja sitten Fleischmannia. Joitakin muitakin yksittäisiä merkkejä saattoi joskus tavata kaupan hyllyltä. Pienoisrautatiekerhon toiminta laajeni ja kerho teki mm. monia näyttelyratoja kauppojen ikkunoihin varsinkin ennen joulua. Kiinnostus kasvoi ja vuosittain myytiin jo tuhansia peruspakkauksia erityisesti joululahjoiksi. Suomalaisia malleja ei vain myynnissä näkynyt, koska "Elmikankin" toiminta alkoi hiipua. Helsinkiläinen "Harrastelijan Aitta" -niminen liike valmistutti suomalaisen pienoisrautatieperuspakkauksen, mutta siinä junakalusto muistutti lähinnä peltijunaa ja se olikin oikeastaan vain leikkikalu. Vuosikirjoissa ja lehtien palstoilla esiteltiin useinkin pienoisjunaharrastusta ja usein kirjoittajana oli Kauko Kuosma. Monessa lehtiartikkelissa kuitenkin todettiin joko otsikossa tai jutun lopussa, että kyseessä on vain isojen poikien leikkiä. Vaikka mukana harrastuksessa oli koululaisia, opiskelijoita, työmiehiä, insinöörejä, professoreita ja niin edelleen.