Rautatiemuseo siirtyy syksyyn

Koti Rautatiemuseo siirtyy syksyyn

Rautatiemuseon aukioloajat muuttuvat kesäkauden päättyessä syyskuun alusta alkaen.

Syksyistä maisemaa, puu ja puurakennus.

Suomen Rautatiemuseo on avoinna 1.9. alkaen tiistaista sunnuntaihin kello 10.00–18.00. Kesäkauden päättyessä museo on maanantaisin suljettuna. Mahdollisista poikkeusaukioloista tiedotetaan aina erikseen. Myös puistojuna on päättänyt liikennöintinsä elokuun loppuun ja palaa jälleen raiteille alkukesästä 2027.

Rautatiemuseon syyskausi sisältää monenlaista ohjelmaa kaikenikäisille: Lauantaina 19.9. museolla järjestetään Lasten kulttuurilauantai, joka sisältää muun muassa tarinatuokioita ja askartelua. Etelä-Suomen syyslomaviikkoa vietetään museolla 10.–18.10. toiminnallisen ohjelman merkeissä. Huomioitavaksi, että museo on poikkeuksellisesti avoinna myös kyseisen viikon maanantaina 12.10.

Syksyn kalustoilta on vuorossa torstaina 12.11. alkaen kello 15.00. Tuttuun tapaan museovieraat pääsevät tällöin tutustumaan jälleen muutamiin kokoelmiemme kalustoaarteisiin ohjatusti. Museon syksyyn kuuluvat niin ikään säännöllisesti järjestettävät yleisöopastukset Todellinen aikamatka-näyttelyymme. Syyskauden ensimmäiset opastukset ovat vuorossa sunnuntaisin 13.9., 4.10. sekä 25.10.

Tervetuloa vastaanottamaan syksyä Rautatiemuseolle!