Tietoa museosta

Koti Tietoa museosta

Suomen Rautatiemuseo on perustettu jo vuonna 1898, se on yksi vanhimpia suomalaisia museoita ja maailmanlaajuisesti kolmanneksi vanhin rautatiemuseo. Rautateiden kulttuuriperinnön tallentajana ja esittäjänä museo on myös valtakunnallinen vastuumuseo alallaan.

Suomen Rautatiemuseo on valtakunnallinen vastuumuseo ja muistiorganisaatio, joka tutkii, tallentaa ja esittää suomalaista rautateiden kulttuuriperintöä. Museon sijaintipaikka on kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen Hanko–Hyvinkää -rautatien asema- ja varikkoalue, joka on rakennettu 1870-luvun alussa. Alun perin yksityinen rautatie yhdisti Hangon sataman niin Helsinkiin kuin Pietariinkin.

Alueen alkuperäisistä rakennuksista näyttelytiloina toimivat asema, veturitalli ja kasarmi. Alueen rakennukset peruskorjattiin Liikenneministeriön ja VR:n avustuksen turvin 1990-luvulla.

Suomen Rautatiemuseota ylläpitää yksityinen Rautatiemuseon Säätiö. Suurimmat rahoittajat ovat valtio (Opetus- ja kulttuuriministeriö, museolain perusteella), VR ja Hyvinkään kaupunki. Osa museon rakennuksista on Väyläviraston omistuksessa. Suomen Rautatiemuseo on jäsenenä mm. Trafiikki-museot ry:ssä sekä kansainvälisessä liikenne- ja viestintämuseoiden yhteistyöjärjestössä IATM:ssä ja osallistuu kansainvälisen museokomitea ICOM:in työhön.

Museon kokoelmista löydät lisätietoa:
Kokoelma-sivut kertovat kokoelmien taustaa ja esittelevät sisältöjä.
Finna-palvelussa on esillä museon digitoituja kokoelmia.

Lumisen maiseman keskellä vaalea, osin kaksikerroksinen rakennus.
Asemarakennus on entisöity 1800-luvun lopun asuunsa.