Rautatieasemat ovat olleet perinteisesti monipuolisia palvelupisteitä. Ja miksipä ei? Varma matkustajavirta on taannut sekä kysynnän että tarjonnan. Eräs entisaikojen näkyvistä asemapalveluista on ollut kengänkiillotus.

Kengät kuntoon ennen reissuun lähtöä – tai mikseipä myös reissulta palatessa? Isommat rautatieasemat tarjosivat luontevan toimintaympäristön kengänkiillottajien ammattikunnalle takavuosikymmeninä. Kengistä kannatti yhtäältä pitää huolta kestävyyden näkökulmasta, mutta ovatpa ne olleet myös merkillepantava ulkoisen olemuksen käyntikortti, oli kyse sitten työelämästä tai vapaa-ajasta. Laadukkailla kengillä on ollut jo aikoinaankin hintansa ja ostohintaan nähden huokealla sekä nopealla puhdistus-kiillotuksella on saatettu jatkaa kenkien elinikää reilustikin.

Kengänkiillotus oli useimmiten nuorten puuhaa – ”lankkipojat” olivat tuttuja suurempien kaupunkien katukuvassa ja yleensä paikoissa, joissa ihmisiä liikkui luonnostaan: rautatie- ja linja-autoasemilla sekä vaikkapa toreilla ja tapahtumissa. Pula-aikoina kengänkiillotus sekä esimerkiksi laukkujen kantaminen asemilla saattoivat olla harvoja ansaintakeinoja vähävaraisille. Nuorten työskentelystä kannettiin aiheellisesti myös huolta, kuten esimerkiksi Kajaani-lehdessä kesäkuussa 1926 mainitaan. Toisaalta kengänkiillottajat näyttivät olleen monesti myös alkavan kesän merkki, kuten Vaasa-lehdessä toukokuussa 1934 tuodaan esille. Turkulainen Kjell Lundahn muisteli kengänkiillottajan uraansa 1950-luvulla Ylen artikkelissa vuonna 2015.

Toisaalta kengänkiillottajat tunnistivat myös kasvaneen kysynnän. Helsingin rautatieasemalla ja sen ympäristössä markkinat lienevät ylipäätään olleet Suomen parhaimmat. Yksi merkittävimmistä sesongeista on ollut Helsingin olympiakesä 1952, jolloin kysyntää riitti ulkomaan turisteja myöten. Volker von Boninin valokuvat kertovat näkyvyydestä paraatipaikalla.

Entä kuinka pitkään Helsingin rautatieasemalla sitten kenkiä vielä kiillotettiin? 1980-luvulla asemalla oli aloittanut vanhemmilla päivillään ammattikiillottajana Neuvostoliitosta Suomeen tullut Leo Ivanow. Heinäkuussa 1990 julkaistussa Helsingin Sanomien artikkelissa (maksumuuri) hänen kerrottiin olevan ”Suomen ainoa ammattimainen kengänkiillottaja”.

Heinäkuussa 1996 Helsingin Sanomissa (maksumuuri) uutisoitiin puolestaan 15-vuotiaasta kesätyöntekijästä, joka ”muutaman vuoden tauon jälkeen” kiillotti kesän ajan kenkiä Helsingin rautatieasemalla Ivanowin lopettamisen jälkeen. Näin ollen vakituisen kengänkiillottamisen voitaneen katsoa päättyneen 1990-luvun alkupuolella Ivanowin myötä.

Erilaisia lyhytaikaisempia yrittäjiä, kesätyöntekijöitä ja tempauksia lienee ollut tämän jälkeenkin. Isommassa mittakaavassa rautatieasemat ovat tyhjentyneet kengänkiillottajista ja yksi sivu asemapalveluiden monipuolisessa historiassa on kääntynyt pysyvästi. Kenkien kopse kaikuu kuitenkin asemahalleissa edelleen!