Jos otsikko ei ihan avautunut, et varmasti ole ainoa! Suomen Rautatiemuseon kokoelmiin kuuluu kaksi niin sanottua rata-autoa, Fiat ja Cadillac, jotka ovat esillä museon perusnäyttelyssä. Rata-autot kirvoittavat museokävijöiltä kysymyksiä tasaisin väliajoin, ja ne ovatkin suurelle yleisölle melko tuntemattomia kiskokulkuveuvoja. Tässä kertomuksessa raotamme verhoa rata-autojen historiaan valokuvien ja lehtijuttujen avulla. Viimein selvinnee, mikä ihme on rata-auto ja ketkä sellaisia käyttivät!  

Miksi autoja kiskoille?

Rautatieliikenne alkoi Suomessa vuonna 1862. Ennen varsinaista kaupallista liikennettä oli vetureita käytetty apuna radanrakentamisessa. Myös resiinoita oli käytössä jo ennen vuotta 1862. Veturit ja käsikäyttöiset resiinat olivat pitkään ainoita kulkuneuvoja, joita kiskoilla saattoi kohdata. Esimerkiksi moottoriresiinoiden käyttöönottokokeilusta Venäjän rautateillä uutisoitiin Hufvudstadsbladetissa vasta vuonna 1895.

Kuvitelkaamme, että ratamestari tai tarkastaja on lähdössä katsomaan raiteen kuntoa paikan päälle jonnekin radan varrelle. Mukaan pitäisi saada kenties asiakirjoja, mittausvälineitä ja muuta tarpeellista tavaraa, joka ei saisi joutua säiden armoille. Hänellä on valittavanaan – aika ja resurssit huomioon ottaen – vain juna tai käsikäyttöinen resiina. Juna noudattaa omaa aikatauluaan ja ylimääräinen juna taas on melko kallis kulkuneuvo yhden tai kahden henkilön kuljettamiseen. Käsikäyttöinen resiina puolestaan on hidas ja raskas. Ei siis ihme, että vuonna 1900 Suomeen hankitut ensimmäiset moottoriresiinat saivat iloisen vastaanoton. Moottoriresiinoiden tuloa rautatielle perusteltiin helppokäyttöisyydellä, keveydellä ja nopeudella, vaikka niissäkään ei ollut tarjolla säänsuojaa. ³ Parikymmentä vuotta myöhemmin moottoriresiinoiden vioiksi laskettiin tehottomuus, vähäiset matkustustilat ja tekninen epäluotettavuus. Tarvittiin siis parannusta tilanteeseen ja ratkaisuksi tulivat rata-autot.  

Ensimmäiset autot olivat saapuneet Suomeen samana vuonna moottoriresiinoiden kanssa. Ei tarvinnut olla kovinkaan paljon mielikuvitusta, jotta pystyi siirtämään ajatuksissaan auton kiskoille moottoriresiinan sijaan, varsinkin jos seurasi rautatiealan kehitystä ulkomailla. Suomessakin päädyttiin kokeilemaan autojen käyttöä rautateillä. Syyt olivat samat kuin aiemmin moottoriresiinoita hankittaessa: radantarkastajille ja insinööreille tarvittiin junien aikatauluista ”riippumaton” tehokas kulkuväline. Toki moottoriresiinoiden ja rata-autojen kuljettajien täytyi sopia aikatauluista junanlähettäjän kanssa, sillä moottoriresiinaa tai rata-autoa ei pystynyt nostamaan kiskoilta yhden miehen voimin junan lähestyessä. 

Ensimmäiset rata-autot

Tarkkaa aikaa sille, milloin ensimmäinen rata-auto on tullut käyttöön Suomessa, ei ole tiedossa. Varhaisin säilynyt rata-auto maassamme on Fiat Tipo Zero, vuosimallia 1914. Fiatin historiasta ei ole löytynyt kovin tarkkoja tietoja. Tehtaalta valmistumisen jälkeen auto on saanut katon, laippapyörät, jäykistetyn etuakselin sekä tunkinkaltaisen kääntölaitteen, jolla auto saatiin käännettyä menosuuntaan. Hallintalaitteita varten ohjaamoon tehtiin levennys. Fiatin sijoituspaikka rautateillä oli Vaasa ja se oli käytössä vuoteen 1933 saakka, jonka jälkeen se luovutettiin Rautatiemuseolle. 

Ensimmäiset tiedossa olevat kirjalliset maininnat rata-autoista ovat vasta vuodelta 1925. Silloin ratainsinööri Arne Wahlroos kirjoitti Moottori-lehteen artikkelin ”Automobiilista rautateitten palveluksessa”. Artikkelissaan hän kertoo, kuinka 17:nnen ratajakson seppä oli kunnostanut loppuun kuluneen Hupmobil-merkkisen auton ratajakson käyttöön ja että Vaasassa ollaan tekemässä muutostöitä Ford-merkkiseen autoon. Samalla hän ennustaa, että ”se päivä on varmaankin pian koittava, jolloin maamme jokaisella ratainsinöörillä, samoin kuin liikennetarkastajilla, on käytettävänään omat autot”. Ratainsinöörejä oli tuolloin toimessa 20 kappaletta. Käy ihastelemassa Moottori-lehden lokakuun 1925 numerosta Hupmobilea sekä muitakin kulkupelejä!

Esimerkkiä haettiin maailmalta ja muista Pohjoismaista: samassa vuoden 1925 jutussa mainitaan, että Norjassa on otettu muutamia vuosia aikaisemmin rata-autot käyttöön. Tanskassa puolestaan kokeilut olivat niin tuoreita, ettei niiden tuloksista ollut tarkkaa tietoa. Valtionrautateiden ratainsinööri Wahlroos ei mainitse lehtijutussa ollenkaan vuoden 1914 Fiatista muutettua rata-autoa. Kirjoituksen perusteella vaikuttaa siltä, että rata-autot ovat myös muissa Pohjoismaissa melko tuore tuttavuus.  

Lontoossa vuonna 1925 järjestettyyn rautatiekongressiin osallistui myös Suomesta rautatiehallituksen ylijohtaja Vilhelm Jansson. Kongressin keskustelunaiheista hän kertoi Iltalehdelle seuraavaa: ”Myös kiinnitettiin huomiota siihen tärkeään seikkaan, että työnjohtajilla ja ratamestareilla on hallussaan hyvät kulkuvälineet, kun heidän on päästävä paikasta toiseen ratatöitä valvoessaan. Heillä pitää siis olla moottoriresiinat tai muita sellaisia ajoneuvoja päästäkseen asemien välillä oleville työpaikoille. Tähän asti ei meidän rautateillämme ole juuri nimeksikään käytetty moottoriresiinoita. Niiden puute on kyllä havaittu.”

Näiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että myös Fiat on muutettu rata-autoksi vasta myöhemmin, eikä heti valmistumisen jälkeen vuonna 1914. Asiaan ei kenties koskaan löydy lopullista varmuutta, mutta sentään todistetusti vuonna 1914 Suomessa tehtiin matka Helsingistä Turkuun talvisessa säässä Fiat Zero-mallisella autolla. Auto kuului Ab Walfrid Alfthan Oy:lle, joka toimi jo tuolloin Fiatin maahantuojana Suomessa.

Sanoma- ja aikakauslehtien käyttöä lähteinä vaikeuttaa se, että kirjoituksissa on käytetty rata-autoista eri nimityksiä sekaisin: autoresiina, moottoriresiina, rata-auto, autovaunu, kiskoauto ja järnvägsbil saattavat kaikki tarkoittaa rata-autoa tai sitten jotain aivan muuta. Nimitysten sekalaisuus kertonee rata-autojen ”harvinaisuudesta”. Ne eivät olleet niin tavallisia, että nimitys olisi vakiintunut ainakaan lehdistön käyttöön.  

Rata-autojen kulta-aika

Autojen määrä kasvoi Suomessa voimakkaasti juuri 1920-luvulla. Ei siis ole sattumaa, että rata-autojen kulta-aika alkaa viimeistään 1920-luvun lopulla. Valtionrautateiden käytössä olleista rata-autoista ei ole tiedossa tarkkaa kokonaismäärää, mutta eri lähteiden perusteella voidaan karkeasti arvioida määrän lähennelleen viittäkymmentä kappaletta. Tuota määrää rata-autoja ei luonnollisesti ollut käytössä samaan aikaan, vaan määrä jakautuu noin 30 vuoden mittaiselle aikajanalle 1920-luvun lopulta 1960-luvun alkuun.

Rata-autoiksi muutettiin autoja monilta eri merkeiltä. Edustettuina olivat ainakin Chevrolet, Volvo, Ford, Fiat ja Buick. Packard-merkkisiä autoja oli useampia. Monet autoista olivat niin sanottujen luksusautomerkkien malleja, kuten Suomen Rautatiemuseon kokoelmiin kuuluva Cadillac vuosimallia 1928. Se muutettiin ratakäyttöön soveltuvaksi Lokomon konepajalla Tampereella vuonna 1945. Lokomo oli tehnyt muutostöitä autoihin jo 1930-luvun alusta lähtien. Henkilöautoista rata-autoiksi muutettuja kulkuneuvoja käytettiin rautatiellä noin vuosina 1925–1964.

Rata-autot päätyivät lehtijuttuihin valitettavasti useimmiten onnettomuuksien takia. Lehtijutut antavat tietoa muun muassa siitä, ketkä rata-autoja käyttivät. Esimerkiksi seuraavilla ammattinimikkeillä oli käytössään rata-auto: radantarkastaja, ratamestari, puutavarakonttorin kirjanpitäjä, rakennuspäällikkö, ratainsinööri, liikennetarkastaja, pääjohtaja. Osalla oli kuljettaja, osa ajoi itse, osalla oli kyydissä työmiehiä tai muita matkustajia.  Uhrina törmäyksissä on ollut useamman kerran ratavartija, mutta rata-auto on törmännyt myös linja-auton, hevoskärryjen ja junan kanssa. 

Harvinaisempaa on, että onnettomuuspaikalle saapui myös kuvaaja. Näin tapahtui Nurmossa vuonna 1929, kuten allaolevasta kuvasta voimme päätellä. Toimittaja kertoi tapahtuneesta seuraavaa: ”Tänään aamupäivällä klo 10 aikaan oli Nurmossa tulossa autoresiina Nurmon rautatiesillalle, jossa parhaillaan suoritetaan maalaustöitä. Nähtävästi oli maalareilta unohtunut lankunpätkä kiskoille, jonka yli ajaessaan autoresiina syöksyi kiskoilta noin viiden metrin syvyiseen rataluiskaan mennen täydellisesti ympäri. Resiinasta rikkoutui takapyörät ja muutenkin (se) vioittui. Mukana olleet kolme rautatien miestä eivät loukkaantuneet yksikään. Tapaus on pelkkä tapaturma.”

Toistaiseksi riehakkain vastaan tullut kuvaus rata-autoista sijoittuu Rauman rautatielle vuoteen 1932. Useissa lehdissä julkaistiin kertomusta villiytyneestä rata-autosta, joka oli jättänyt kuljettajansa Panelian suolle ja kiitänyt ohjaamattomana kohti Raumaa. Autoresiinan seikkailut päättyivät vasta Rauman asemalla toppariin, josta ”auto sinkoutui ilmaan ja putosi vihdoin ratapenkereelle jonkin verran vioittuneena. Panelian suolle jäänyt ratatarkastaja noudettiin myöhemmin veturilla Raumalle.”

Modernit rata-autot syntyvät

Varsinaiseen rautatiekäyttöön suunniteltuja rata-autoja tilattiin kotimaisilta valmistajilta 1930-luvun alkupuolelta vuoteen 1962 saakka. Nämä linja-auton kaltaiset rata-autot olivat käytössä vielä 1960-luvun lopulle, jotkin yksilöt jopa vuoteen 1988 saakka. Valmistajina olivat pääasiassa Suomen Autoteollisuus ja Vanajan Autotehdas. 1950-luvun puolivälissä saatiin ensimmäiset ratakuorma-autotkin liikenteeseen. Suomen Autoteollisuus valmisti ratakuorma-autoja noin 150 kpl. Kehitys lähti käytännön tarpeesta kuljettaa rakennustarvikkeita työpisteisiin. Ratakuorma-autot oli varustettu alusta alkaen pienellä nosturilla tarvikkeiden purkamista ja lastaamista helpottamaan.  

Raiteilla liikkui siis 1960-luvun alussa henkilöautoista muutettuja rata-autoja, linja-autojen näköisiä rata-autoja, ratakuorma-autoja, Sisun 6-hengen rata-autoja, sekä tietenkin tavallisia kolmipyöräresiinoita ja moottoriresiinoita.  

Suomen Autoteollisuuden ratakuorma-autojen valmistusmonopolin rikkoi Insinööritoimisto Saalasti 1970-luvun alussa. Heidän valmistamansa ratatyövaunut olivat melko samannäköisiä kuin Sisun ratatyövaunut, mutta eroja oli moottoreissa, vetävissä akseleissa ja nosturin sijoittelussa.  

1970-luvun jälkeen ratakuorma-autoja ovat valmistaneet mm. VR Kuopion konepaja ja Valmet. Nykyään ratakuorma-autojen tunnus on Tka eli ratatyökone, eikä niitä ratakuorma-autoiksi enää juuri kutsutakaan. Rata-autojen seikkailut ovat loppuneet, enää tehdään vain työtä.