Ratainfraa
–
Kääntöpöydän alue
Väyläviraston ja Suomen Rautatiemuseon ovat toteuttaneet yhteistyössä ratarakenteista ja nykyaikaisesta valvontatekniikasta kertovan infranäyttelyn. Ratainfranäyttelyyn voi tutustua ulkona museon kääntöpöydän alueella.
Piha-alueelle on asennettu 30 kg/m kiskopainon ns. B-mallin museovaihde, jonka osat ovat osittain 1800-luvulta. Suomessa ja ympäri maailmaa käytössä olevia eri raideleveyksiä on havainnollistettu eri leveydet sisältävällä raide-elementillä. Erilaiset ratapölkkytyypit, kiskonkiinnitykset ja luonnollisesti kiskot ovat havainnollisesti esillä ulkonäyttelyssä.
Näyttelyn viereisellä museohallin seinällä on esillä radan merkkejä.
Talvella näyttely hautautuu valitettavasti lumen alle.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Väyläviraston kanssa vuonna 2012 Suomen rautateiden 150-vuotisjuhlien kunniaksi.
Lisäksi museon ratapihalla ja veturitallin edessä on myös toimiva kääntöpöytä ja vesiviskuri. Museon kääntöpöytä on lihasvoimalla kääntyvä. Katso video kääntöpöydän toiminnasta museon YouTube-kanavalta: Kääntöpöytä.