Liikennettä kesäasukkaiden huviksi ja hyödyksi

Helsingin, Viipurin ja Pietarin liepeille syntyi varakkaan porvariston rakentamia huvilayhdyskuntia 1800-luvun lopulla myös rautatien varteen. Siirtyminen kesäksi rauhalliselle maaseudulle oli kuulunut kaupungissa asuvien säätyläisten ja porvarien tapoihin jo vuosisadan alussa. Laajentuva kesäasutus loi painetta paikallisliikenteen aloittamiselle.

Pietarin radalla paikallisliikenne alkoi vuonna 1870. Kaupungista pääsi kesäisin Terijoelle puolen tunnin välein. Helsingin seudullakin kokeiltiin paikallisliikennejunaa kesällä 1879, mutta kokeilu ei saanut heti jatkoa. Rautatiehallitus päätti hakea mallia Keski-Euroopan paikallisjunaliikenteen käytännöistä.

Opitun pohjalta Rautatiehallitus tilasi ensimmäiset paikallisliikenneveturit Sveitsistä. Vuosina 1885 ja 1886 valmistuneet F1-sarjan veturit olivat kevyitä tankkivetureita, joiden polttoaine- ja vesisäiliöt oli sijoitettu kattilan ja hytin kanssa samalle aluskehykselle. Siten veturit veivät vähemmän tilaa talleissa. Lisäksi F1-sarjan veturit olivat joustavakulkuisia ja helppoja käsitellä.

Veturihankinnan myötä alkoi paikallisliikenne Helsingin seudulla 1.6.1886. Junien päätepysäkkeinä olivat Malmi, Kerava ja Järvenpää. Junat oli tarkoitettu kesäasukkaiden ja lomailijoiden tarpeisiin, ei niinkään työmatkalaisille.

F1-veturit korvattiin voimakkaammilla I-sarjan paikallisliikennevetureilla 1900-luvun alussa. Tämän jälkeen F1-sarjan veturit toimivat vaihtotöissä 1930-luvulle saakka. Ainoa säilynyt F1-sarjan veturi on Suomen Rautatiemuseossa näytteillä maalausasussa, jossa se aikoinaan toimitettiin tehtaalta.