Rautatieasemapuistot 150 vuotta

Rautatieasemapuistot ovat Suomessa ainutlaatuinen kulttuuriperintö ja maamme ensimmäisiä julkisia puistoja. Ne rakennettiin yhtaikaa kuin asemat, asema-alueen rakennukset ja asuinalueet. 1960-luvulla puistoja oli jo yli 500 asemalla.

Suomen rautateiden arkkitehtuurissa on kaksi erityistä piirrettä: puurakentaminen ja laajat asemapuistot. Melkein kaikki varhaiset Suomen rautatieasemat ovat hirsirakenteisia puurakennuksia. Jokaiselle asema-alueelle suunniteltiin ja rakennettiin asemapuisto.  

Vanhojen asemapuistojen suojelu

Vuonna 2024 asemapuistot täyttävät 150 vuotta. Ne olivat maamme ensimmäisiä julkisia puistoja. Monilta varhaisilta asema-alueilta löytyy vielä alkuperäistä ja historiallista kasvilajistoa, kuten jaloja lehti- ja havupuita, koristepensaita sekä siemenpankki, joka voi paljastaa vanhoja perennakasveja. Suomessa on tehty vasta muutamia asemapuistoinventointeja. Yli 100-vuotiaiden jalopuiden ja perinnekasvillisuuden kartoitus olisi tarpeen laajemmin.

Rautatieasemapuistoja on Suomessa rakennettu yli 500. Suojeltuja rakennetun kulttuuriympäristön (RKY) kohteita valtakunnallisessa listauksessa on noin 80. Lisäksi muutamia asema-alueita ja asemapuistoja on suojeltu asemakaavoilla.  

Punkaharjun aseman lehmuskujanne.

Asemien ja asemapuistojen rakentaminen

Radat, asema-alueet ja asemapuistot rakennettiin Suomessa melko nopeasti 1860–1930-luvuilla. Arkkitehtuuri seurasi aina vallitsevia tyylisuuntia. Valtionrautateille palkattiin ensimmäinen rautatiearkkitehti 1872 ja ensimmäinen puutarhuri 1874. He suunnittelivat yhdessä asema-alueet, joilla oli aseman ja tavaramakasiinin lisäksi kymmeniä muita puurakennuksia kuten asuin- ja talousrakennukset rautatieläisille.

Asemapuisto loi Valtionrautateiden julkikuvaa matkustajille ja samalla tarjosi laajan ja viihtyisän julkisen puiston – sekä puutarhat rautateiden työntekijöiden asuinalueelle.

Asemapuistojen suunnitteluun palkattu ensimmäinen ylipuutarhuri Rudolf Grönholm aloitti työnsä vuonna 1874 eli 150 vuotta sitten. Myös Valtionrautateiden Keskustaimisto perustettiin Hyvinkäälle samana vuonna. Rautateiden puutarhatoiminta koostui suunnittelusta, omista taimistoista ja ammattitaitoisesta henkilökunnasta eri puolilla maata. Piiripuutarhurit ja alueellinen puutarhatoimen henkilökunta hoitivat asemapuistoja, mutta asema-alueiden ylläpitoon osallistui myös asemien virkahenkilöstöä.

Asemapuistojen kukoistusaikaa elettiin 1950–60-luvuilla. Silloin Suomessa oli yli 500 asemapuistoa ja yli 1000 istutettua rautatiealuetta, joihin kuuluivat myös konepajat, varikot sekä erilliset rautatieläisten asuinalueet. Jopa vahtituvat radan varressa saivat puutarhat ja hyötykasvit.

Asema-alueet 

Suomessa asema-alue oli pinta-alaltaan laaja. Näyttävin julkinen puisto suunniteltiin asemarakennuksen läheisyyteen. Sisääntuloteiden varrelle istutettiin lehmus- tai koivukujanteet, jotka johtivat asemarakennukseen ja laiturille. Yksi lehmuspuurivistö istutettiin radansuuntaisena laiturialuetta pitkin. 2 Lehtipuiden tarkoitus oli estää höyryvetureiden kipinöiden lentäminen alueelle ja osaltaan suojella puisia rakennuksia.

Asuma-alueen asuinrakennuksista asemapäällikön talo oli edustavin, kahden perheen talot olivat kirjurille ja virkamiehille. Rautatieläisille rakennettiin asuinkasarmit eli rivitalot, joissa saattoi asua 3–9 perhettä, riippuen liikennepaikan tärkeydestä rataverkolla. Asemapuistojen erilaiset käyttötarkoitukset alueella rajattiin pensasaidoilla eikä puisia aitoja käytetty.

Kaikilla asuinrakennuksilla oli talousrakennukset, koska rautateiden alkuaikoina elettiin omavaraistaloudessa. Asuinalueilla oli aina omat puutarhat ja hyötykasvimaat. Puut, koriste- ja marjapensaat sekä koristekasvit saatiin rautateiden omalta keskustaimistolta Hyvinkäältä. Siellä jalopuut, pensaat, koriste- ja hyötykasvit jalostettiin ja kasvatettiin Suomen olosuhteisiin niin, että sama lajike menestyi Hangosta Rovaniemelle.  

Rautatienomenapuu 120 vuotta

Asemapuistojen nimikkopuu on Rautatienomenapuu, riippuvaoksainen omenapuu. ’Malus Hyvingiensis’ jalostettiin Hyvinkään keskustaimistossa 120 vuotta sitten. Kun se selvisi talvien 1939–1940 kovista pakkasista, sen taimia kasvatettiin. Sitä istutettiin 1950–1960- luvuilla kaikille Suomen asemille.

Rautatienomenapuu kukassa Suomen Rautatiemuseon puistossa keväällä 2024.

’Malus Hyvingiensis’ on harvinaisen kaunis koristeomenapuu kaikkina vuodenaikoina. Keväällä sen kukkanuput ovat vaaleanpunaiset. Kun kukat avautuvat, väri vähitellen haipuu ja avoimet kukat ovat valkeita. Rautatienomenapuun valkokukkaiset oksat kasvavat riippuviksi, mitä korostettiin leikkaamalla alaoksat tasaiseksi ”sateenvarjon malliseksi”. Sen alle pääsikin sateensuojaan kesällä. Oksiston leveys on jopa 4 m. Syksyllä punaposkiset omenat ovat hyviä talouskäyttöön. Talvella rautatienomenapuun runko ja oksisto on kauniin muotoinen.  

Puun tarina

Rautatienomenapuun tarina alkaa Tukholmasta, Ruotsin kuninkaallisen maatalouskoelaitoksen viljelmiltä. Siellä noin vuonna 1860 löytyi siperianomenapuun siemenkylvöksestä riippuvakasvuinen taimi, joka nimettiin tieteelliselle nimelle Pyrus prunifolia 'Pendula' (riippuvakasvuinen siperianomenapuu).

Siitä puusta vartettu taimi ostettiin Hyvinkäälle Suomen Valtion Rautateiden keskustaimistoon 1870- luvulla. Siellä seurattiin ajan henkeä ja tehtiin runsaasti erilaisia kokeiluja ja kehitystyötä eri kasvien parissa. Ylipuutarhurien Rudolf Grönholmin (1874–1896) ja Willy Nykoppin (1896–1928) aikana tuo Tukholmasta ostettu riippuvakasvuinen omenapuu kasvoi. Sen siemenkylvöksestä löytyi riippuvakasvuinen taimi, joka poikkesi monien ominaisuuksien osalta äidistään.

'Hyvingiensiksen' syntymävuosi ajoittuu välille 1893–1903. Willy Nykoppia voitaneen pitää rautatienomenapuun jalostajana tai vähintään sen nimen antajana. Puusta mainittiin ensimmäisen kerran Puutarha-lehden numerossa 9/1904: ”Taimistoissa on paljon harvinaisia puun ja pensaan taimia, niinkuin eräs Hyvinkään siemensadosta viljelty riippuva omenapuunlaji.”

Rautatienomenapuun nimeäminen ja levittäminen

Löydetty taimi sai tuolloin nimen Pyrus prunifolia pendula Hyvingiensis. Omenat on myöhemmin tunnistettu kasvitieteellisesti omaksi suvukseen ja suku on nimetty uudelleen Malus-nimelle. Vaikka Nykopp on muistikirjamerkintöjensä mukaan jo varhain huomannut 'Hyvingiensiksen' arvon, ei puuta vielä hänen aikanaan levitetty kovin laajalle.

Vuosien 1939–1940 erittäin kylmien talvien aikana paleltui paljon vanhoja omenalajikkeita kotipihoissa ja taimistoissa. Keskustaimiston riippuvakasvuinen lajike kesti pakkaset. Ylipuutarhuri Kalle Jokela (1938–1971) ymmärsi puun arvot; kylmänkestävyys, kaunis muoto, hieno kukinta ja hedelmien hyödynnettävyys.

Jokelan aikana taimia alettiin kasvattaa ja istuttaa kaikille Suomen rautatieasemille ja muille liikennepaikoille, jopa Tornioon ja Tervolaan asti. Osa tuolloin istutetuista puista kasvaa asemilla ja asemien puistoissa edelleen.  

Esimerkkejä asemilta

Riihimäen asemalla kasvavat oletettavasti Suomen korkeimmat rautatienomenapuut. Helsingin päärautatieaseman edustalla kasvava puuyksilö ihastuttaa kulkijoita erityisesti kukkiessaan keväisin. Kalle Jokela ehdotti Puutarha-lehdessä vuonna 1963 'Hyvingiensiksen' nimeämistä "Rautatien puuksi" Valtionrautateiden 100-vuotis juhlan kunniaksi. Suomenkielinen nimi vakiintui nopeasti käyttöön ja piteni rautatienomenapuuksi "Viljelykasvien nimistön" ensimmäisessä painoksessa 1983.

Rautatienomenapuu valittiin Hyvinkään kaupungin nimikkokasviksi 1996. Hyvinkään Asemanpuistoon istutettiin rautatienomenapuun suuri yksilö 1953, joka oli vartettu vuonna 1941. Tiettävästi se on Hyvinkään vanhin yleisillä alueilla kasvava rautatienomenapuu. Puu on toiminut rautatienomenapuun sormenjälkigeenitutkimuksessa kantapuuna.

Yliopistojen geenitutkimus

Geenitutkimusta on tehty vuosina 2011–2015 Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitoksen sekä Uppsalan yliopiston ja Ruotsin maatalousyliopiston yhteisen luonnon monimuotoisuuskeskuksen hankkeessa, jota johti dosentti Leena Lindén. Tutkimuksessa todistettiin, että rautatienomenapuu on todella suomalainen, Valtion Rautateiden taimistolla syntynyt oma riippaomenalajike ja ansaitsee tieteellinen lajikenimensä ’Hyvingiensis’, mikä tarkoittaa hyvinkääläistä. 

 

Rautatienomenapuu 120 v. -hanke vuonna 2024

Hankkeen tarkoituksena on etsiä olemassa olevia ’Malus Hyvingiensis’ rautatienomenapuita asemien julkisista puistoista ja merkitä niitä metallisella opaskyltillä. Jos asemalla tällä hetkellä ei ole rautatienomenapuuta, istutetaan uusi taimi ja merkitään se opaskyltillä. Samalla kartoitetaan asemapuistojen nykyistä tilannetta, erityisesti keskitytään suojeltuihin asemapuistoihin eripuolilla Suomea.

Istutettavia uusia rautatienomenapuita tulee noin 30 kpl ja vanhoille puille pystytetään opaskylttejä 35 asemapuistossa.

Yleisötilaisuudet: Rautatie- ja kotiseututapahtumat tai Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2024

Hankkeen hakija: Pohjoismaiden Rautatieseura Suomen osasto ry (NJS) 100 v.

Hankkeen toteuttajat: Rakennustutkija Pirjo Huvila ja maisematutkija Liisa Nummela

Hankkeen rahoittajat ja tukijat: Museovirasto, Suomen Rautatiehistoriallinen Seura ry ja Pohjoismaiden Rautatieseura Suomen osasto ry (NJS).

Hanketta on avustanut myös VR-Yhtymä Oy, Pieksämäen konepaja (VR FleetCare Oy)

 

Rautatienomenapuiden kaunis muoto ja olemus asemapuistossa muistuttaa aikalaisiamme rautateiden elävästä ja vihreästä kulttuuriperinnöstä.

 

Humppilan kapearaiteisen aseman puiston uusi rautatienomenapuu 2024. Kuva Markku Nummelin.

Lempäälän vanhalla asemalla kasvava rautatienomenapuu sai opaskyltin vuonna 2024. Kuva Pirjo Huvila.

Lähteet:

Huvila, P., L. Nummela (2024) Rautateiden vihreä kulttuuriperintö – Asemapuistot (julkaisematon)

Hyvinkään kaupunki (2013) Rautatienomenapuu - Juuret Hyvinkäällä https://www.hyvinkaa.fi/globalassets/asuminen-ja-ymparisto/puistot-metsat-ja-leikkipaikat/liitteet/rautatienomenapuu_esite_a4_taiteltu.pdf

Linden, L K & Iwarsson, M 2015, ' Rautatienomenapuu - ja muita riippuvaoksaisia koristeomenapuita ' , Sorbifolia , Vuosikerta. 46, Nro 4, Sivut 147-163 . https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/5f834d16-da05-4c9c-9ef0-fa1ca2f1936f/content

Puutarha, 01.09.1904, nro 9, s. 4 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/931341?page=4