Rautatiemuseon Säätiö jakoi apurahoja rautatietutkimukseen
Rautatiemuseon Säätiön hallitus on päättänyt myöntää vuodelle 2026 kaksi apurahaa, joista molemmissa kohteena on tutkimus aiheesta, joka voidaan asettaa laajempaan kontekstiin historiassa.

Eero Aro on kirjoittanut tutkimuksen isoisänsä Otto Aron elämästä (1878-1936). Veturimies Otto Aro eteni työurallaan läkkisepästä veturinpuhdistajaksi, veturinlämmittäjäksi ja I luokan veturinkuljettajaksi. Kirja kertoo Otto Aron henkilökohtaisen historian kautta veturimiesten ammateista ja niihin liittyneistä työtehtävistä, työtovereista, työolosuhteista sekä työajoista.
Esa Pääkkönen on kirjoittanut kirjan Pankakoski-Sokojoki -kapearaideliikenteestä. Rataosuus sijaitsi nykyisen Lieksan, entisen Pielisjärven kunnan alueella ja oli yksityinen 15 kilometriä pitkä teollisuusrata, joka rakennettiin 1897. Kapearaiteisen radan toiminnan aikana (1897-1952) rataosuudella liikennöi 8 höyryveturia ja kaksi moottoriveturia. Kirjassa kerrotaan vetureista kuvin ja tiedoin, niiden hankintavuosista, kuin myös myöhemmistä kohtaloista sekä veturiliikenteen muutoksista. Kirja on kirjoittajan aiemman tuotannon jatke, vaikkakin erillinen teos. Se tulee täydentämään edellisten kirjojen tarinaa pienen tehdaspaikkakunnan muuttumisesta aikojen saatossa.
Muita ajankohtaisia artikkeleja
-

Vastuullisesti valmistetut aikuisten paidat. Vastuullisia t-paitoja nyt museokaupassa
-

Rautateiden kulttuuriperintö kiinnostaa
-

Rautatiemuseon Säätiön apurahan haku vuodelle 2026 on auki