Näyttelyt

Suomen Rautatiemuseon näyttelyt esittelevät rautateiden ja rautatieläisyyden historiaa 1860-luvulta nykypäivään.

Kaksi vanhaa höyryveturia rinnakkain edestä kuvattuna hallissa.

Koti Näyttelyt

Museon perusnäyttelyt

Perusnäyttelyt jakaantuvat useampaan rakennukseen.

Kaksi vanhaa höyryveturia rinnakkain edestä kuvattuna näyttelyssä.
Todellinen aikamatka

Rautatiemuseon näyttelyhalleissa kuljetaan keisarin ajasta kohti nykyaikaa vanhojen vetureiden ja vaunujen rinnalla. Matkalla pääsee tunnelmoimaan niin keisarin matkustamisen luksusta kuin matkanteon arkipäiväistymistä.

Kolmen höyryveturin nokat näkyvissä valkoiseksi kalkitussa veturitallissa museon näyttelyssä.
Veturitalli

Hangon radan Hyvinkään pään veturitallissa voi kokea höyryveturikauden veturivarikon tunnelmaa, yhden veturin alle pääsee kurkistamaan ja tallin päädyssä sijaitsee lasten työpajatila. Veturitalli on vuodelta 1873.

Vaalea asemarakennus pilkottaa puiston puiden takana. Portaiden edustalla kukkaruukut.
Asema

Alkujaan yksityisen HangonHyvinkään rautatien asemarakennus on entisöity 1800-luvun asuunsa asematoimistoineen ja odotussaleineen. Lisäksi asemalla on näyttely asema-arkkitehtuurista.

Kuvia ja tekstiä kiinnitetty valkoiselle seinälle näyttelymäisesti.
Kasarmi

Vanhassa rautatieläisten asuinrakennuksessa tutustutaan Suomen rataverkon historiaan. Siellä esitellään myös rautatieturvallisuutta, rautatieläisammatteja ja Hyvinkäätä rautatiekaupunkina.

Kiehtovat yksityiskohdat

Kuvassa sininen dieseljuna asemalaiturilla.
Rautatiekalusto

Museon näyttelyissä on monenmoista raidekulkuneuvoa. Täältä löydät listauksen niistä.

Kirkkaanpunainen savukekotelo, minkä kannessa koristeellinen kaksoiskotka-figuuri.
Keisarin juna

Keisarin juna kertoo sekä matkustamisen luksuksesta että Suomen asemasta suuriruhtinaskuntana.

Punakeltainen veturi ja ruskeita vaunuja aseman edessä. Etualalla raiteita.
Perinnejuna Valtteri

Valtterissa matkustamisen vuosikymmenet näkyvät vaunujen sisätilojen muutoksena 1940-luvulta 1980-luvulle.

Erikois- ja verkkonäyttelyt

  • Pienten junien maailmasta

    Pienten junien maailmasta

    pienoismallit, pienoisrautatiet, Verkkonäyttely

    Pienoisrautatieaiheinen erikoisnäyttely verkossa. Löydä näyttely täältä!

  • Olgat, Millyt ja Mathildat

    Olgat, Millyt ja Mathildat

    naiset, rautatieläiset, Verkkonäyttely

    Verkkonäyttely naisista rautatieläisammateissa. Löydä näyttely täältä!

  • Ratainfraa
    Museon ratapihalla on myös mallit esimerkiksi eri raideleveyksistä.

    Ratainfraa

    Erikoisnäyttely

    Väyläviraston ja Suomen Rautatiemuseon ovat toteuttaneet yhteistyössä ratarakenteista ja nykyaikaisesta…