Rautatiekalusto

Suomen Rautatiemuseolla on laaja kalustokokoelma, jossa on monipuolisesti kiskokalustoa Suomen rautatiehistorian eri vuosikymmeniltä. Kalustokokoelmaan kuuluu esimerkiksi höyryvetureita aivan Suomen rautatiehistorian alkuvuosilta, moottorivetureita, ainoana maailmassa säilyneet Venäjän keisarien käyttämät vaunut, matkustaja- ja tavaravaunuja sekä rata-autoja ja resiinoita. Kokoelmaan kuuluu myös kalustoyksiköitä, jotka eivät ole esillä museon perusnäyttelyssä.

Suurin osa kalustokokoelmasta on staattista ja on säilymisen varmistamiseksi pysyvästi Rautatiemuseon tiloissa. Osaa kalustokokoelmasta ylläpidetään teknisesti toimintakuntoisena. Tätä kalustoa käytetään museojunaliikennöinnissä Suomen rataverkolla sekä tapahtumatoiminnassa Rautatiemuseon alueella.

Suomen Rautatiemuseon liikkuvaan museokalustoon kuuluu mm. puukorisista matkustajavaunuista koostuva Perinnejuna Valtteri, Dieselveturit Dr13 2349 ja Dv16 2026, Dm7 4020 kiskobussi ”Lättähattu”, pieni vaihtotyöhöyryveturi Vk4 nro 68 ”Leena” ja pikajunahöyryveturi Hr1 nro 1021 ”Ukko-Pekka”. Historiallista liikkuvaa kalustoa toiminnassa pääsee näkemään Rautatiemuseon tapahtumissa ja Perinnejuna Valtterin kyytiin on myös mahdollista ostaa lippuja. Tarkemmat tapahtumien ja museoliikenteen tiedot löydät tapahtumat -osiosta.

Matkustajaliikenne

Rautatiet ovat vaikuttaneet voimakkaasti yhteiskunnan kehittymiseen. Matkustajaliikenne rautateillä alkoi Suomessa maaliskuussa 1862 Englannista hankitun kaluston voimin. Rautatiet nopeuttivat liikkumista verrattuna aiempiin hevoskyyteihin ja jalkapatikkaan, sekä mahdollistivat alemmille yhteiskuntaluokille liikkumisen kauemmaksi kuin aikaisemmin. Matkustusluokkia oli rautateillä käytössä kolme aina liikenteen aloittamisesta vuoteen 1956 saakka. Sotavuosina rautateillä oli keskeinen rooli joukkojen siirrossa sekä Karjalan asukkaiden evakuoimisessa. Autoistumisen myötä rautateiden rooli matkustajaliikenteessä muuttui, maakuntien paikallisliikenne loppui ja henkilöliikenteessä keskityttiin kaupunkien välisiin nopeisiin yhteyksiin.

Aivan ensimmäisistä Helsinki – Hämeenlinna -rautatiellä käytetyistä matkustajavaunuista Suomen Rautatiemuseon kokoelmassa on säilynyt ainoastaan yhdistetyn 1. ja 2. luokan vaunun tammipuinen aluskehys. Ensimmäisistä vetureista on säilynyt vain yksittäisiä osia. Ajalta ennen Suomen itsenäistymistä museon perusnäyttelyssä on nähtävissä varhaisempaa avonaisilla päätysilloilla varustettua matkustajavaunukalustoa, ensimmäisinä vuosikymmeninä käytössä olleen tavan mukaisesti matkustusluokkien mukaisesti eri värein maalattuina. Matkustamisen muutosta puukorisissa matkustajavaunuissa voi aistia Perinnejuna Valtterissa, jonka kolme sotavuosien jälkeen valmistunutta matkustajavaunua vievät vaunujen elinkaaren aikamatkalle 1940-luvun lopun puupenkkisestä 3. luokasta 1950-60 -luvun kahvilavaunun kautta 1970 ja 80 -luvun lähiliikennetunnelmaan. Kokoelmassa ei toistaiseksi ole puukoriset vaunut aikanaan korvannutta teräskorista pikajunavaunukalustoa eikä esimerkiksi Intercity-kalustoa.

Ensimmäiset moottorivaunut ilmestyivät rataverkolle 1920-luvulla, tavoiteltaessa höyryveturivetoisia junia kustannustehokkaampaa paikallisjunaliikennettä. Näistä moottorivaunuista on museon kokoelmassa säilytetty puukorinen dieselsähköinen vaunu Ds1 nro 1 vuodelta 1928. Varsinainen moottorivaunujen läpimurto tapahtui Dm6 ja Dm7 moottorivaunujen tultua käyttöön liitevaunuineen. Näitä ns. Lättähattuja käytettiin koko Suomen rataverkolla paikallisliikenteessä vuosikymmenten ajan, vuodesta 1954 vuoteen 1988. Suomen Rautatiemuseon kokoelmaan kuuluu ensimmäinen Dm7 sarjan Lättähattu 4020. Vaunua ylläpidetään teknisesti toimintakuntoisena, ja sitä käytetään rajoitetusti museon tapahtumissa. Vaunu on nähtävissä perusnäyttelyssä.

Erityisesti höyryveturit oli suunniteltu aina tiettyä käyttötarkoitusta varten. Suomen Rautatiemuseon kokoelmassa on hyvin edustettuna eri vuosikymmeninä matkustajaliikenteessä käytössä ollutta höyryveturikalustoa. Henkilöjunavetureiden lisäksi oli erikseen veturisarjat paikallisliikennettä varten, sekä sekajunia varten. Pitkän matkan junien veturit olivat ns. tenderivetureita, eli varustettu erillisellä polttoaine- ja vesivaunulla ja suunniteltu kulkemaan pääsääntöisesti ”etuperin”. Tämä aikaansai tarpeen kääntää veturi määräasemilla. Paikallisliikenneveturit sitä vastoin pystyivät rakenteensa puolesta kulkemaan yhtä nopeasti kumpaankin kulkusuuntaan, ja soveltuivat täten hyvin nopeatempoiseen heilurityyppiseen liikenteeseen ilman tarvetta kääntää veturia.

Museon perusnäyttelystä löytyy erilaisiin henkilöliikenteen tarpeisiin rakennettuja höyryvetureita rautatielaitoksemme varhaisilta vuosikymmeniltä höyryveturiaikakauden lopulle. Kokoelmaan kuuluu myös höyryveturikalustoa, joka ei ole esillä perusnäyttelyssä, esimerkiksi yleisesti tunnettu pikajunaveturi Hr1 Ukko-Pekka. Dieselaikakauden henkilöliikennettä kokoelmassa edustavat paitsi moottorivaunut, myös esimerkiksi dieselsähköiset linjaveturit Dr12  ja Dr13. Sähkökalustoa ei vielä löydy kokoelmasta.

Tavaraliikenne

Rautatiet kehitettiin ensisijaisesti teollisuuden ja kaupan tarpeita varten. Suomessa rautatiet rakennettiin erityisesti metsäteollisuuden kuljetustarpeisiin. Metsäteollisuuden kuljetukset ovat edelleenkin merkittävässä roolissa rautateiden tavaraliikennevirroissa.

Vaikka museon perusnäyttelyssä tällä hetkellä painottuu vetokalusto ja henkilöliikenteen vaunut, kuuluu Suomen Rautatiemuseon kokoelmaan myös tavaraliikenteessä käytettyä kalustoa. Tavaraliikennettä varten oli rakennettu paitsi kuljetustarpeen mukaan räätälöityjä vaunuja, myös tähän käyttötarkoitukseen optimoidut höyryveturit. Henkilöliikennevetureihin verrattuna tavaraliikennevetureissa oli pienempi vetopyörän halkaisija, jolla saatiin aikaiseksi suurempi vetokyky matkustajaliikennevetureihin verrattuna, joskin suurin nopeus jäi henkilöjunavetureihin nähden pienemmäksi. Museon kokoelmassa on useita höyryveturikauden tavaraliikennevetureista. Perusnäyttelyssä voi tutustua mm. raskaimpaan Suomen kiskoilla liikkuneeseen amerikkalaiseen Tr2 Truman tavaraliikennehöyryveturiin, kotimaiseen Tr1 Risto-veturiin sekä esimerkiksi Riihimäen – Pietarin radalle hankittuun C1 veturiin Bristollariin vuodelta 1869. Osa kokoelmasta on sijoitettu perusnäyttelyn ulkopuolisiin tiloihin. Dieselvetureiden aikanaan syrjäyttäessä höyryveturit, siirryttiin ns. yleisvetureihin, joita voitiin käyttää sekä matkustaja- että tavaraliikenteessä. Tätä kalustoa kokoelmassa edustaa mm. dieselsähköinen linjaveturi Dr13 2349, jota ylläpidetään liikennekelpoisena.

Suomen Rautatiemuseon kokoelmaan kuuluvat tavaravaunut ovat sijoitettuna pääosin museon ulkopuolisiin sijoituspaikkoihin. Perusnäyttelystä löytyy mm. yhdysliikennemallinen umpitavaravaunu Gd vuodelta 1920. Kokoelmassa on mm. avotavaravaunuja, umpitavaravaunuja ja säiliövaunuja. Kalusto edustaa tavaraliikennettä ajalta ennen itsenäistymistä 1970 -luvulle.

Vaihtotyötä ja erikoiskalustoa

Rautatieliikenne on kautta aikain käsittänyt myös varsinaista junaliikennettä tukevia toimintoja. Vaihtotyöhön, eli mm. lähtevien ja saapuvien junakokoonpanojen muodostamiseen sekä esimerkiksi tavaravaunujen siirtämiseen edelleen teollisuuslaitosten kuormausraiteille on räätälöity tähän työhän soveltuvia vetureita ja vetokoneita. Museon kokoelmasta löytyy erilaisia vaihtotyöhän tarkoitettuja vetureita höyryveturista dieselkäyttöiseen Kisko-Kalle raidetraktoriin. Suomen vanhin säilynyt veturi on vaihtotyöhön tarkoitettu höyryveturi B1 nro 9 vuodelta 1868. Veturi on nähtävissä perusnäyttelyssä. Esimerkki vaihtotyöhön käytetystä kalustosta on myös toimintakuntoisena ylläpidettävä pieni höyryveturi Vk4 nro 68, lempinimeltään Leena. Veturia käytetään kesäkaudella museon ratapihalla yleisöajoissa. Kokoelmassa on myös dieselaikakauden liikennekelpoinen väliraskas vaihtoveturi Dv16 nro 2026, jota on aikanaan käytetty myös linjaliikenteessä.

Henkilöliikennekaluston erikoisuuksia ovat salonkivaunut. Rautatiemuseon kokoelmasta löytyy Venäjän keisarien käytössä olleita salonkivaunuja, Suomen tasavallan presidenttien käyttämä vaunu A 30 sekä Suomen ainoa alun perin yksityinen, Ahlström-yhtiön pääjohtajan käyttämä salonkivaunu A 100.

Rataverkko vaatii kunnossapitoa, johon tarkoitukseen on räätälöity erilaisia kiskoilla kulkevia työkoneita. Tätä kalustoa kokoelmassa edustavat lumiaurat, erilaiset resiinat sekä mm.  raiteentukemiskone. Kokoelmassa on myös palojuna. Höyryvetureiden käyttö nimittäin aiheutti aikanaan tulipalonvaaran, johon oli asianmukaisesti varauduttava.