Museokauppa

Rautatiemuseon museokauppa palvelee museon valoisassa, tunnelmallisessa aulassa lipunmyynnin yhteydessä. Siellä voi tehdä rautatieaiheisia hankintoja kirjoista lahjatavaroihin.

Museokaupan valikoimasta löydät kattavasti rautatieaiheista kirjallisuutta, makeisia moneen makuun sekä lahjatavaratuotteita itselle muistoksi tai läheisille tuliaisiksi. Junalelut ja lasten kirjat sekä pelit ilahduttavat perheen pienimpiä. Museokaupan valikoimaa kehitetään museon ammattilaisten keskuudesta kootun työryhmän voimin. Tuotteiden valinnassa huomioidaan kestävän kehityksen periaatteet ympäristösertifikaattimme Greenkeyn vaatimusten mukaisesti. Esimerkiksi Keisarillista Silkkiä -tuotesarjamme canvas-pussukat ovat kotimaisen Likiz- tuotemerkin meitä varten Suomessa tuottamia, ainutlaatuisia ja laadukkaita käyttötavaroita. Muovipusseja emme käytä lainkaan ja oman mallistomme kestokassi on valmistettu Reilunkaupan periaatteita noudattaen. Museon kahvilassa käytettyä punaista muovista mukia ihailevat voivat ostaa vastaavan, keraamisen mukin muistoksi museokaupasta.

Sinisiä pussukoita marmoritasolla.
Keisarin junan silkkiverhoilujen kuvia on käytetty kotimaisten Likizin pussukoiden kuoseissa.

Osa museokaupan tuotteista on saatavilla myös Trafiikin verkkokaupassa. Tervetuloa ostoksille!

Puuvillakassi veturinkuvalla roikkuu junanvaunun kyljessä.
Puuvillainen Rautatiemuseo-kassi.