Taustaa
	Sääty-yhteiskunnassa naisen elämää määrittivät sääty ja perhesuhteet. Kaikissa säädyissä naiset olivat toissijaisia verrattuna miehiin ja nainen määriteltiin miehen kautta. Nainen oli jonkun tytär, vaimo tai leski, mutta ei oma yksilönsä. Naimattomat naiset kuuluivat lähimmän miessukulaisensa holhouksen alaisuuteen. Ainoa miehen holhouksesta vapaa nainen oli leski. Naisten oikeudet alkoivat laajeta 1800-luvun puolivälin jälkeen. Yhteiskuntarakenne oli muuttumassa kapitalistiseksi, erillisten yksilöiden yhteiskunnaksi. Tässä muutoksessa naisten oikeuksia yhdenmukaistettiin ja itsenäiset taloudelliset toimintamahdollisuudet annettiin myös naisille. Oikeuksien yhdenmukaistaminen ei kuitenkaan ollut johdonmukaista, sillä oikeuksia saivat aluksi vain naimattomat. Vuoden 1864 alusta päättyi naimattomien naisten holhouksenalaisuus. Uuden lain myötä kaikista naimattomista naisista tuli itsenäisiä 25 vuotta täytettyään. Naimisissa olevat naiset saivat saman oikeuden vasta paljon myöhemmin, vuoden 1930 alusta. Tuolloin voimaan tullut avioliittolaki teki aviopuolisoista yhdenvertaisia. Samoihin aikoihin naisille avautuivat myös opin tiet. Naisillekin avoin Jyväskylän opettajaseminaari perustettiin 1863. Kansakoulu, joka koski yhtä lailla sekä poikia että tyttöjä, perustettiin 1866. Naisille oli työpaikkoja 1800-luvun puolivälissä vähän. Suurin osa palkkatyötä tekevistä naisista työskenteli piikoina ja palvelijoina, seuraavaksi ompelijoina ja pesijöinä. Pääsy valtion virkoihin avautui naisille 1864. Ensimmäiseksi naisia otettiin postilaitoksen palvelukseen, mm. puhtaaksikirjoittajiksi ja postinhoitajiksi maaseudulle. Valtionrautateiden virkoihin naisia ryhdyttiin ottamaan 1860-luvun lopulla. Naisten palkat olivat pieniä. Esimerkiksi piikojen palkat olivat vain noin puolet rengin palkasta. Tämä olikin yksi hyvä syy palkata naisia. Kuitenkin, vaikka laki mahdollisti naisten työssäkäynnin, sen esti usein lastenhoidon järjestäminen. Suomen Valtionrautatiet oli alkutaipaleellaan hierarkkinen ja byrokraattinen laitos, ajan hengen mukaisesti. Rautateiden hallinto kuului tie- ja vesikulkulaitosten ylihallitukselle, joka oli senaatin alaisen maanviljelys- ja yleisten töiden toimituskunnan alainen. Rautateiden lähimmästä silmälläpidosta ja johdosta vastasi rautatiepäällikkö. Kaikki Valtionrautateiden virka- ja palvelusmiehet olivat rautatiepäällikön käskyn alaisia. Viroista useimmat täytettiin tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen määräyksellä. Palvelijat otti tehtäviinsä rautatiepäällikkö, jolla oli myös valta erottaa heidät huolettomuuden taikka muun laillisen syyn tähden.						Kuva: Rautatieläisen arkea 1920-luvulla.
	Etusivu		Taustaa		Näyttely