Museon kulisseissa -juhlapäivää vietetään Suomen museoliiton 100-vuotisjuhlan kunniaksi liiton perustamispäivänä lauantaina 30. syyskuuta.
Museoliiton 100-vuotisjuhlia juhlitaan museoissa kurkkaamalla kulissien taa ja tutustumalla museotyöhön. Rautatiemuseossa lauantaina 30.9. on mahdollista tulla tapaamaan muutamaa museoammattilaista, kuulla mm. ajankohtaisista kokoelma- ja luettelointikuulumisista ja kurkata kokoelmatiloihin.
Päivän aikana kokoelmapäällikkö Sakari Hanhimäki kertoo kokoelmista, luetteloinnista ja nykydokumentoinnista. Lisäksi on mahdollista päästä kokoelmakierrokselle. Kierroksia järjestetään kaksi ja niille mahtuu kerrallaan vain 8 henkilöä kokoelmatilojen rajoitteiden takia. Kierrokset eivät ole esteettömiä. Kierroksille voi varata paikan puoli tuntia ennen kierroksen alkua museon lipunmyynnistä.
Suomen Rautatiemuseon kalustorestaurointitiimin kunnostama työpajavaunu on avoinna museon puistossa. Vaunu on aikanaan toiminut suurkuormausvaunun apuvaununa raskaiden muuntajien erikoiskuljetuksissa. Rautatiemuseolla vaunu toimii työtilana näyttely-, kiinteistönhoito- ja kokoelmatyössä . Rautatiemuseon kiinteistömestari Juha Hiltunen esittelee vaunua kiinnostuneille klo 10 -15.
Tapahtumapäivän aikataulu:
11:00 -12:00 Museotyönesittelyä
12:00 -12:45 Ensimmäinen kokoelmakierros
13:00 -14:00 Museotyönesittelyä
14:00 -14.45 Toinen kokoelmakierros
Kierroksille voi varata lipun puoli tuntia ennen kierroksen alkua museon lipunmyynnistä. Tapahtuman ohjelma ja kokoelmakierrokset sisältyvät museon sisäänpääsymaksuun.
Rautatiemuseon kokoelmatilan hyllyillä posliini- ja lasitavaraa.