Suomen Rautatiemuseo
Hyvinkäänkatu 9
05800 Hyvinkää

Kerava–Riihimäki -ratainventointi on julkaistu verkossa

Väylävirasto on yhdessä Suomen Rautatiemuseon kanssa julkaissut Keravan ja Riihimäen rataosuuden kulttuurihistoriallisen inventoinnin julkaisupalvelu Doriassa. Kyseessä on toinen rautatiealueisiin keskittyvä kulttuurihistoriallinen inventointi Suomessa. Inventointiraportin on koonnut Suomen Rautatiemuseon projektitutkija Roosa Ruotsalainen.

Inventoitu rataosuus on osa Helsinki–Hämeenlinna-rataa, joka on Suomen ensimmäinen rautatie. Sen vuoksi Keravan ja Riihimäen välin radanvarsi on myös historiallisesti kerroksellista. Rataosuuden kiinnostavien kohteiden joukkoon kuuluvat muun muassa alkuperäiset siltarakenteet, monikerrokselliset asema-alueet sekä ratavartijan tuvat ja niiden tontit.

Keravan ja Riihimäen rataosuuden inventointi tukee käynnissä olevan lisäraidehankkeen suunnittelua. Se on myös jatkoa Väyläviraston teettämille liikenteen kulttuuriympäristöihin keskittyville inventoinneille. Helmikuussa julkaistiin ensimmäinen rautatieinventointi Lahden ja Kouvolan rataosuudesta.

Tutustu Kerava–Riihimäki -ratainventoinnin julkaisuun.

Lisätietoja antaa:
Tiina Lehtinen
Museonjohtaja
Suomen Rautatiemuseo
040 8625243
tiina.lehtinen@rautatiemuseo.fi

Vanhoja rautatierakennuksia ja puita Hyvinkään Koritsooninmäellä.