Suomen Rautatiemuseo
Hyvinkäänkatu 9
05800 Hyvinkää

Ilmoittaudu mukaan kansalaistutkijaksi kommentoimaan ja täydentämään Suomen Rautatiemuseon Finna-kokoelmatietoja

Rautateistä ja paikallishistoriasta kiinnostuneiden vapaaehtoisten apua tarvitaan vanhojen rautatiekuvien tietojen täydentämisessä. 

Suomen Rautatiemuseolla on valtaisat kuvakokoelmat, jotka koostuvat niin rataa, kalustoa, liikennettä kuin yleensäkin elämää rautateillä kuvaavista kuvista. Kuvakokoelmasta n. 40% on järjestetty ja aineistoja digitoidaan ja luetteloidaan sähköiseen järjestelmään jatkuvasti. Suurin osa luetteloiduista kuvista julkaistaan Finna-hakupalvelussa (rautatiemuseo.finna.fi). Kuvia luetteloidaan museon omien tarpeiden lisäksi myös ulkoa tulevien toiveiden mukaan. Usein keskitytään johonkin teemaan kerralla, minkä avulla myös parannetaan luetteloinnin laatua. 

Kokoelman valtavasta koosta johtuen yhden kuvan luettelointiin ei ole aina käytettävissä tarpeeksi aikaa, eikä kaikkea aina huomata tai ehditä selvittää. Toisinaan kuvissa olevissa merkinnöissä on virheellistä tietoa tai niistä voi puuttua esimerkiksi tarkka ajoitus, sijainti tai muuta tietoa. Alkuvuodesta käynnistettiin tuntemattomien rautatiesiltakuvien tunnistus ja kommentointi vapaaehtoisten avulla.

Osana Kansalaistiedettä rautatieharrastajille -hanketta kutsumme kaikki tarkkasilmäiset, rautateiden historiasta ja museon kokoelmatietojen täydentämisestä kiinnostuneet henkilöt kommentoimaan valikoituja kuvia Finnaan ja täydentämään puuttuvia tietoja omalla tietämyksellään. Tavoitteena on joukkoistamisen menetelmin saada Finna-aineistojen tutkimiseen ja tarkasteluun mukaan aihepiiristä tietäviä ja kiinnostuneita henkilöitä ja tuottaa arvokasta uutta tietoa vanhoista kuvista ja rautatiehistoriasta. Tietojen täydentäminen onnistuu hyvin etänä: jokaisen kotoa, mökiltä tai vaikka töistä käsin.

Projekti käynnistyy yhteisellä Kansalaistiedettä Finnassa -virtuaalitapaamisella torstaina 20.5.2021 klo 15 alkaen. Tapahtumassa kerrotaan projektista lisää ja osallistujilla on mahdollisuus kysyä museon ammattilaisilta Finnan käytöstä sekä tarkemmin tehtävästä ja sen tavoitteista. Kaikille ilmoittautuneille lähetetään Teams-osallistumislinkki sähköpostitse.

Ilmoittaudu mukaan kansalaistutkijaksi projektiin 19.5.2021 mennessä oheisella lomakkeella.

 

Lisätietoja:  

Sonja Leppänen 
Kansalaistiedettä rautatieharrastajille -hanke
sonja.leppanen(at)rautatiemuseo.fi
+358405811564
Suomen Rautatiemuseo
Hyvinkää