Suomen Rautatiemuseo
Hyvinkäänkatu 9
05800 Hyvinkää

Suomen Rautatiemuseon kesäkauden avajaiset

Päivämäärä: 
10.06.2017

Suomen Rautatiemuseon kesäkausi alkaa 10.6.2017. Avajaispäivänä museossa on monipuolista tekemistä koko perheelle.

Avajaisissa yleisö pääsee tutustumaan museon Lättähattu-kiskobussiin, joka on kevään aikana kunnostettu ajokuntoon Hyvinkään konepajalla. Lättähatun kunnostus on osa Rautatiemuseon Suomi 100-hanketta. Lättähattu saapuu tapahtumaan klo 10.30 ja on esiteltävänä klo 15 saakka. Ajoittain päivän aikana Lättähattu myös kyydittää matkustajia museon alueella. Lisäksi museoraiteella liikennöi Leena-höyryveturi III-luokan matkustajavaunun kanssa klo 11–15. Liput Leenaan 2 euroa, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.

Iloa päivään tuo ja nauruhermoja kutittelee suosittu sketsihahmo Aina Inkeri Ankeinen, joka esiintyy klo 12.30 ja 13.30. Museoympäristöön sopivasti Ankeinen usein tokaisee "Onko kaiken aina pakko muuttua?"

Lisäksi museon vanhalla asemalla rakennetaan yhdessä isoa Brio-junarataa klo 10–12 ja 14–16. Halutessa voit ottaa mukaan omat rakennusosasi. Muista merkata rakennusosasi hyvin, jotta tunnistat ne, kun lopetat rakentamisen. Asemalla on esillä myös juna-aiheinen pop-up -taidenäyttely. Näyttelyn taitelijoina ovat toimineet museon pienemmät ja isommat kävijät, jotka ovat jättäneet piirustuksensa museolle.

Pientä syötävää ja juotavaa voi ostaa museon puiston tunnelmallisesta Pakarituvan kesäkahvilasta, joka avaa ovensa ja aloittaa kesäkauden. Myös museon pieni puistojuna aloittaa kesäkautensa ja kuljettaa niin lapsia kuin aikuisiakin museon puiston ympäri. Puistojuna liikennöi säävarauksella.

Museo on avoinna tapahtumapäivänä klo 10–17.