Suomen Rautatiemuseo
Hyvinkäänkatu 9
05800 Hyvinkää

Museon kesäkauden 2016 avajaiset

Päivämäärä: 
04.06.2016

Suomen Rautatiemuseon kesän avajaistapahtumassa on hauskoja aktiviteetteja ja monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille. Satavuotisjuhliaan viime vuonna viettänyt Prinsessa-höyryveturi (Hv1, nro 555) on lämpimänä ja liikenteessä museon raiteella n. klo 10.30–16.

Prinsessan vetämissä kolmannen luokan vaunussa ja kahvilavaunussa pääsee nostalgiseen vanhan ajan matkustustunnelmaan. Kahvilavaunussa on tarjolla pientä syötävää ja juotavaa junamatkustajille. Museon sisäänpääsytarralla höyryjunan kyytiin pääsee ilmaiseksi, muutoin junalippu maksaa 2 euroa (alle 7-vuotiaat ilmaikseksi).

Jokioisten Museorautatie osallistuu esittelypisteellä tapahtumaan ja tuo mukanaan kapearaiteisen pumppuresiinan, jonka pumppaamista voi kokeilla puistoalueen kolmikiskoraiteella.

Museon puistojuna aloittaa kesäkauden liikennöinnin sään salliessa. Pieni juna ajeluttaa pienempiä ja isompia matkustajia museon puiston ympäri n. klo 10–16.30. Myös museon tunnelmallinen Pakarituvan kesäkahvila avaa ovensa ja aloittaa kesäkauden.

Kansallista Museoajoneuvopäivää vietetään Hyvinkäällä hyvissä ajoin jo museon kesäkauden avajaispäivänä, jolloin erilaiset museoajoneuvot kokoontuvat Rautatiemuseon alueella klo 10–15.

Prinsessa-veturin kunniaksi kaikki prinsessaksi tai prinssiksi pukeutuneet pääsevät päivän aikana ilmaiseksi sisään museoon ja tapahtumaan. Suomen Rautatiemuseo on avoinna kesäkauden avajaispäivänä klo 10–17.

Avajaistapahtuman teemana on "60 vuotta ilman III luokkaa". III matkustusluokka poistui käytöstä Euroopassa 3.6.1956. Kolmannen luokan matkustustunnelmaa pääsee kokeilemaan avajaispäivän höyryjunassa museolla tai myöhemmin kesällä Jokioisten Museorautatiellä. Jokioisten Museorautatieyhdistys ry. esittelee toimintaansa avajaistapahtumassa. Rautatiemuseossa voi myös katsella päivän aikana III luokan matkustamisesta kertovaa valokuvaesitystä.